BG HUOLTOTUOTTEET


BG Products, Inc. valmistaa ja toimittaa ympäri maailman erikoisvoiteluaineita, rasvoja, lisäainekemikaaleja ja puh- distusaineita. BG tuotteita markkinoidaan itsenäisten ja yksinoikeudella markkinalueellaan toimivien jakelijoiden kautta. Suomessa BG tuotteiden jakelijana toimii Finntest Oy. BG on läsnä yli 60 maassa. Jokainen jakelija on vastuussa siitä, että BG tuotteisiin erikoistunut ja koulutettu henkilöstö osaa tukea ammattisektorilla toimivia kumppaneitaan ja asiakkaitaan.

BG:n kansainvälisenkaupan tukikohta, yhdessä autojen tutkimuslaboratorion kanssa sijaitsee Kansasin osavaltiossa, Arkansas joen varrella Wichita nimisessä kaupungissa USA:ssa. BG:n päätuotantolaitos, laitteiden ja välineiden tuotantokeskus sekä kansainvälisen kaupan jakelukeskus sijaitsee El Dorado:ssa raideyhteyksien päässä noin 30 mailia Wichitasta itään Kansasin osavaltiossa. Euroopan päävarasto sijaitsee Rotterdam:ssa, Hollannissa.

Perustamisestaan lähtien 1971 BG Products, Inc. on sitoutunut erinomaisiin tuotteisiin ja palveluihin. BG:n tutkimus- ja tuotekehitysvoimavarat on keskitetty varmistaan sen markkina-asema edelläkävijänä innovaatiossa ja laadussa auto-, kuljetus- ja raskaankaluston ammattisektorilla. BG on saanut lukemattomia palkintoja, tunnustuksia ja alkuperäisvalmistajien hyväksyntöjä laadukkaille tuotteille ja palveluilleen, joita se valmistaa ja jakelee maailmanlaajuisesti. Vuosien ajan, BG Products, Inc. on pitänyt vauhtinsa monien uusien moottoritekniikoiden ja ongelmien ilmetessä. Polttoaineen laadun vaihtelu ja ajokäyttäytymisen muutos sekä ympäristövaatimusten jatkuva kiristyminen ovat aiheuttaneet omat haasteensa.

Vuonna 1999, BG Products, Inc. perusti BG University -nimisen oppilaitoksen, jonka tarkoitus on toimia perustana, autoalan ammattilaisten, kuten huoltoneuvojien, mekaanikkojen ja myyntihenkilöstön paremman ymmärryksen saavuttamisessa liittyen erilaisiin huoltohaasteisiin. Koulutuksen avulla pyritään auttamaan ymmärtämään ja tunnistamaan ongelmat sekä niihin liittyvät ratkaisut, jotta BG: kemiaa ja laitteita osattaisiin käyttää hyödyksi parhaiten. BG:n Suomen jakeluverkosto tarjoaa mahdollisuuden harjoitella yrityksenne tiloissa ja jakeluverkoston tukena toimii BG:n Wichitan harjoittelukeskus. Web -pohjaisia ja alueellisia koulutuksia ja seminaareja on tarjolla tämän lisäksi. Henkilökuntamme työskentelee päämääränään pitää BG eturintamassa, jotta voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin.

Tutustu BG huoltopalveluihin: BG kuluttajasivut BG ESITE BG LISÄARVO